Vedonlyöntisivustojen maksutavat
Viimeisten vuosien aikana teknologian kehittymisen avulla vedonlyöntisivustojen maksutavat ovat monipuolistuneet huomattavasti. Tarjolla on useita erilaisia vaihtoehtoja aina klassisista pankkisiirroista kryptovaluuttoihin.
On kuitenkin usein hankalaa tietää, mitkä vedonlyöntisivustojen maksutavat ovat kaikista nopeimpia ja turvallisimpia.
Kun vedonlyöntisivustojen maksutavat ovat monipuolistuneet, voi pelaajalle iskeä valinnan vaikeus siitä, millä maksutavalla hänen kannattaa rahansiirto toteuttaa. Tähän vaikuttavat tietenkin olennaisesti rahansiirron turvallisuus, nopeus ja helppous, sekä tietenkin myös mahdolliset lisäkustannukset, joita kyseinen menetelmä saattaa pelaajalle tuottaa.
Nykypäivänä yhä harvempi vedonlyöntisivustojen maksutapa aiheuttaa pelaajalle erillisiä siirtokustannuksia. Osa maksutavoista saattaa mainita erillisen siirtomaksun omilla sivuillaan, mutta vedonlyöntisivusto saattaa taas ilmoittaa, että kyseisestä maksutavasta tule olemaan erillisiä kustannuksia.
Maksutavat ja bonukset vedonlyönnissä
Puhuttaessa erilaisista maksutavoista ja bonuksista vedonlyönnissä, suurin osa vedonlyöjistä ajattelee, että näillä ei ole keskenään mitään vaikutusta toisiinsa. Tästä huolimatta on tärkeää pohtia, vaikuttaako tietyn maksutavan valinta bonuksen saamiseen, sillä suuri osa vedonlyöntisivustoista ei myönnä bonuksia niille, jotka tekevät talletuksen tiettyjen maksutapojen kautta.
Suurin osa maksutavoista vedonlyönnissä toimivat aivan normaalisti ja eivät vaikuta bonuksen saamiseen millään tavalla. Näihin lukeutuvat muun muassa Trustly, pankkisiirto, luottokortit ja kryptovaluutat. Silti ongelmia saattaa tulla vastaan, jos pelaaja haluaa lunastaa bonuksen ja toteuttaa talletuksen tiettyjen e-lompakoiden kautta.

Useat vedonlyöntisivustot eivät myönnä bonuksia niille pelaajille, jotka tekevät bonukseen oikeuttavan talletuksen Skrillin tai Netellerin kautta. Tällöin pelaajan on tärkeää lukea bonusten bonusehdot, jotta he tietävät, onko heillä oikeus bonukseen näillä talletusmenetelmillä. Jos Skrillin tai Netellerin käyttö on kiellettyä, kannattaa tällöin bonuksen lunastamiseen tehtävä talletus toteuttaa toisella tavalla, ja käyttää myöhemmin Skrilliä ja Netelleriä rahansiirtomenetelmänä.
Nopeat nostot maksutavoissa
Nopeat nostot ovat tärkeä osa nykypäivän vedonlyöntiä. Nopeat nostot maksutavoissa näkyvät yleensä moderniudessa ja luotettavuudessa. Tästä huolimatta on olemassa useita rahansiirtomenetelmiä, joiden avulla suomalaisen vedonlyöjän ei ole mahdollista saada nopeita nostoja.
Nopeat nostot maksutavoissa ovat yleensä niitä, joita ihmiset pääsääntöisesti käyttävät. Niitä maksutapoja, jotka eivät tue nopeita kotiutuksia, ovat muun muassa tavalliset pankkisiirrot ja luottokorttimaksut. Pääsääntöisesti kaikki muut tällä sivulla mainitut rahansiirtomenetelmät takaavat suomalaisille pelaajille nopeat nostot.
Maksutavat nopeille nostoille
Suurin osa tällä sivulla mainituista maksutavoista tarjoaa nopeita nostoja suomalaisille vedonlyöjille. Tässä on kuitenkin alle mainittuna ne maksutavat, jotka takaavat pelaajalle sen, että hän saa vedonlyöntisivustolta nopeat nostot.
Tähän lisäksi voimme myös mainita, että esimerkiksi Paysafecard tarjoaa pelaajille nopeat kotiutukset vedonlyöntiin. Paysafecard ei kuitenkaan mahtunut yllä olevalle listalle, sillä sen kautta pelaajan ei ole mahdollista kotiuttaa rahaa. Lisäksi vedonlyöntisivustosta riippuen myös kryptovaluutat saattavat mahdollistaa nopeat kotiutukset, mutta niiden osalta asia vaihtelee niin paljon, ettemme halunneet lisätä niitä listalle.
Maksutavat kasino
Jos pelaaja haluaa pelata nettikasinolla, on hänen aina aluksi tehtävä talletus nettikasinolle. Vaikka tarjolla on vedonlyönnin ja kasinoiden parissa useita erilaisia maksutapoja, on helpottavaa tietää, että maksutavat kasinoilla ovat pääsääntöisesti aina samat kuin vedonlyöntisivustoilla.
Vaikka tarjolla on useita erilaisia talletusvaihtoehtoja, on joukosta varmasti löydettävissä ne vaihtoehdot, jotka vastaavat pelaajan tarpeita parhaiten. Kasinoiden maksutavat toimivat täysin identtisellä tavalla kuin vedonlyöntisivustojen maksutavat, on kyseessä sitten talletus tai kotiutus. Jos sivusto tarjoaa nopeita kotiutuksia kasinolla, tarjoaa se niitä myös vedonlyönnissä. Samat periaatteet koskevat myös kasinoiden ja vedonlyöntisivustojen bonuksia ja maksutapoja.
Kaikki talletustavat eivät takaa pelaajalle oikeutta bonukseen.
On erikoista, että myöskään kasinolla kaikki talletustavat eivät oikeuta pelaajaa saamaan bonusta. Tässäkin tilanteessa on kuitenkin fiksuinta toimia niin, että suorittaa bonusta varten tehtävän talletuksen jollakin muulla rahansiirtomenetelmällä, mutta suorittaa jatkossa kaikki rahansiirrot niillä menetelmillä, jotka sopivat itselleen parhaiten.
Vedonlyöntisivustot Trustly

Trustly on yksi yleisimmistä maksutavoista vedonlyöntisivustoilla Suomen markkinoilla. Vedonlyöntisivustot Trustlylla ovat luotettavia ja tarjoavat pelaajilleen nopeat nostot. Trustly toimii ikään kuin välikätenä pelaajan verkkopankin ja vedonlyöntisivuston välissä. Näin ollen rahansiirto Trustlyn avulla toimii samalla tavalla kuin tavallinen pankkisiirto. Pelaajan täytyy vain kirjautua sisään omaan verkkopankkiin ja toteuttaa tavallinen siirto. Näin yksinkertainen Trustly vedonlyönti on.
Kuinka käyttää Trustlya vedonlyöntisivustolla
- Valitse Trustlya tarjoava vedonlyöntisivusto.
- Valitse maksutavaksi Trustly/verkkopankki.
- Syötä talletettava rahasumma.
- Valitse oma verkkopankkisi listasta.
- Vahvista talletus verkkopankkitunnuksilla.
Trustly vahvuudet
- Nopeat rahansiirrot
- Ei erillisiä siirtokustannuksia
- Erittäin turvallinen maksutapa
Trustly heikkoudet
- Hidas asiakaspalvelu
Esimerkki Trustly vedonlyöntisivustolla
Trustly vedonlyöntisivustot
Vedonlyöntisivustot pankkisiirto

Pankkisiirto vedonlyönnissä on yksi yleisimmistä maksutavoista. Pankkisiirto itsessään saattaa kestää melko pitkään verrattuna useisiin muihin rahansiirtomenetelmiin, mutta nykyään pankkisiirrot toteutetaan lähes poikkeuksetta Trustlyn kautta. Trustly takaa sen, että pankkisiirto on entistä turvallisempi ja nopeampi. Trustlyn käyttäminen pankkisiirron yhteydessä tapahtuu vedonlyöntisivustoilla automaattisesti, ja rahansiirto toteutetaan samalla tavalla kuin normaalistikin verkkopankissa.
Kuinka tehdä pankkisiirto vedonlyöntisivustolla
- Valitse vedonlyöntisivusto, joka tukee verkkopankkiasi.
- Valitse maksutavaksi pankkisiirto.
- Syötä talletettava rahasumma.
- Valitse valikosta oma verkkopankkisi.
- Vahvista siirto verkkopankissa.
Pankkisiirto hyödyt
- Tuttu ja turvallinen
- Mahdollista lähes kaikilla sivustoilla
- Toimii useimmiten yhdessä Trustlyn kanssa
Pankkisiirto haitat
- Täytyy antaa omat pankkitiedot
- Hitaat rahansiirrot, jos ei käytössä Trustlya
Vedonlyöntisivustot luottokortti

Erilaiset luotto- ja maksukortit ovat yksiä vedonlyöntisivustojen yleisimmistä rahansiirtomenetelmistä. Luottokortilla siirto vedonlyöntisivustolle tapahtuu yleensä helposti, aivan kuten luottokortilla maksaminen muilla verkkosivuilla. Yleensä Suomen vedonlyöntimarkkinoilla sivustot hyväksyvät maksamisen ainoastaan VISAlla tai Mastercardilla, jotka ovat yleisimmät luottokortit. Jotkut sivustot saattavat veloittaa erillisen maksun luottokortilla rahansiirrosta, joten kannattaa tutustua sivuston tietoihin ja ehtoihin.
Kuinka käyttää luottokorttia vedonlyöntisivustolla
- Valitse luottokorttisi hyväksyvä vedonlyöntisivusto.
- Valitse maksutavaksi luottokortti.
- Syötä talletettava rahasumma.
- Täytä luottokortin tiedot.
- Siirry eteenpäin ja vahvista talletus.
Luottokortti hyödyt
- Ei tarvetta muille sovelluksille/sivuille
- Mahdollista lähes kaikilla sivustoilla
- Turvallinen vaihtoehto isoilla sivustoilla
Luottokortti haitat
- Hitaat rahansiirrot
- Saattaa sisältää ylimääräisiä maksuja joillain sivustoilla
Esimerkki luottokortti vedonlyöntisivustolla
100% talletusbonus 300€
Vedonlyöntisivustot Neteller

Neteller on yksi markkinoiden pitkäaikaisimmista e-lompakoista, jonka myötä Neteller vedonlyöntisivustoilla on myös todella yleinen näky. Neteller on yksi alan suurimmista e-lompakoista. Netellerin kautta pelaaja voi tehdä rahansiirtoja ilman, että hänen täytyy antaa pankkitietoja kenellekään. Neteller kuitenkin veloittaa 2,5% rahansiirtomaksun. Lisäksi useat vedonlyöntisivustot eivät anna bonuksia niille pelaajille, jotka tekevät talletuksen Netellerin kautta. Tästä huolimatta Neteller vedonlyönti on todella suosittua.
Kuinka käyttää Netelleriä vedonlyöntisivustolla
- Valitse Netelleriä tarjoava vedonlyöntisivusto.
- Valitse maksutavaksi Neteller.
- Syötä haluamasi talletussumma.
- Siirry eteenpäin ja kirjaudu sisään Neteller-tilille.
- Tarkista ja vahvista talletus.
Neteller vahvuudet
- Nopeat rahansiirrot
- Turvallinen ja luotettava
- Ei tarvetta antaa pankkitietoja vedonlyöntisivustolle
Neteller heikkoudet
- Rahansiirtomaksu 2,5%
- Ei aina mahdollisuutta bonukseen Netellerillä tallettaessa
Neteller vedonlyöntisivustot
Vedonlyöntisivustot Skrill

Skrill on toinen markkinoiden suurimmista e-lompakoista, ja osittain tämän vuoksi Skrill on erittäin tuttu näky vedonlyöntisivustoilla. Lähes kaikki vedonlyöntisivustot tarjoavat Skrilliä maksutapana sen suosion vuoksi. Vedonlyöntisivustot Skrillillä ovat hyvä asia siinä mielessä, että pelaajan ei tarvitse luovuttaa pankkitietoja vedonlyöntisivustolle. Skrill kuitenkin veloittaa aina 1,0% rahansiirtomaksun. Lisäksi pelaajan ei ole aina mahdollista saada bonusta vedonlyöntisivustolta toteuttaessaan rahansiirron Skrillin kautta.
Kuinka käyttää Skrilliä vedonlyöntisivustolla
- Valitse Skrilliä tarjoava vedonlyöntisivusto.
- Valitse maksutavaksi Skrill.
- Syötä talletettava summa.
- Siirry eteenpäin ja kirjaudu Skrill-tilille.
- Tarkista ja vahvista rahansiirto.
Skrill vahvuudet
- Nopeat rahansiirrot
- Luotettava ja turvallinen
- Ei tarvetta antaa pankkitietoja vedonlyöntisivustolle
Skrill heikkoudet
- Rahansiirtomaksu 1,0%
- Ei aina mahdollisuutta bonukseen Skrillillä tallettaessa
Esimerkki Skrill vedonlyöntisivustolla
100% talletusbonus 200€
Skrill vedonlyöntisivustot
Vedonlyöntisivustot Zimpler

Zimpler on yleistynyt vedonlyöntisivustoilla viimeisten vuosien aikana. Zimpler antaa pelaajalle mahdollisuuden maksaa joko suoraan tai maksaa ikään kuin laskulla. Zimpler on Klarnan perustajien perustama yritys, joka toimii hieman vastaavalla tavalla kuin Klarna. Zimplerillä maksaminen ei tuota pelaajalle lisäkustannuksia. Zimpler vedonlyönti toimii osittain pelaajan puhelinnumeron kautta ja pelaajan on mahdollista asettaa itselleen tiettyjä kuukausibudjetteja halutessaan.
Kuinka käyttää Zimpleriä vedonlyöntisivustolla
- Valitse Zimplerin tarjoava vedonlyöntisivusto.
- Valitse maksutavaksi Zimpler.
- Syötä haluamasi talletussumma.
- Siirry eteenpäin ja vahvista talletus.
Zimpler vahvuudet
- Nopea ja kätevä maksutapa
- Toimii suomalaisella puhelinnumerolla
- Mahdollisuus hallita kuukausibudjettia
Zimpler heikkoudet
- Mahdolliset lisäkustannukset laskuista
- Mahdollisuus pelata lainarahalla, jota ei oikeasti ole itsellä
Esimerkki Zimpler vedonlyöntisivustolla
100% talletusbonus 100€
Zimpler vedonlyöntisivustot
Vedonlyöntisivustot Paysafecard

Paysafecard on yksi maailman suurimmista verkkomaksuja toteuttavista yrityksistä, ja palvelu on saatavilla kaikkialla maailmassa. Paysafecard on ikään kuin prepaid-kortti, jonka avulla voit ostaa tavaroita antamatta omia kortti- tai pankkitietoja. Pelaajan täytyy vahvistaa rahansiirto Paysafecardilla täyttämällä tarvittavat tiedot, joka tarkoittaa useimmissa tapauksissa PIN-koodia. Paysafecard vedonlyöntisivustolla on todella turvallinen rahansiirtomenetelmä.
Kuinka käyttää Paysafecardia vedonlyöntisivustolla
- Valitse Paysafecardia tukeva vedonlyöntisivusto.
- Valitse maksutavaksi Paysafecard.
- Syötä talletettava summa.
- Syötä tarvittavat tiedot Paysafecardissa.
- Tarkista ja vahvista talletus.
Paysafecard vahvuudet
- Turvallinen ja nopea siirto
- Ei tarvitse antaa pankkitietoja
- Pankkisiirtoa ei ole jäljitettävissä
Paysafecard heikkoudet
- Ei mahdollisuutta tehdä nostoa
- Bonusta ei aina tarjolla Paysafecardilla
Esimerkki Paysafecard vedonlyöntisivustolla
100% talletusbonus 100€
Paysafecard vedonlyöntisivustot
Vedonlyöntisivustot Bitcoin

Toistaiseksi Suomen vedonlyöntimarkkinoilla on vain muutamia vedonlyöntisivustoja, jotka tarjoavat mahdollisuuden vedonlyöntiin Bitcoineilla. Tällä hetkellä ei ole olemassa ainuttakaan verovapaata vedonlyöntisivustoa, joka tarjoaisi vedonlyöntiä Bitcoineilla. Kaikki Bitcoineja tarjoavat vedonlyöntisivustot eivät siis voi tarjota suomalaisille pelaajille verovapaita voittoja. Bitcoin vedonlyönnin ehdoton plussa on se, että tällöin rahatalletus on täysin nimetön ja sitä on mahdotonta jäljittää. Tällöin kyseessä on omalla tavallaan todella turvallinen rahansiirtomenetelmä.
Kuinka käyttää Bitcoinia vedonlyöntisivustolla
- Valitse Bitcoineja hyväksyvä vedonlyöntisivusto.
- Valitse talletustavaksi Bitcoin.
- Syötä haluamasi summa.
- Toteuta talletus e-lompakollasi.
Bitcoin hyödyt
- Nimetön rahansiirtomenetelmä
- Bitcoinilla maksaessa ei peritä veroja
- Bitcoinin käyttäminen pääsääntöisesti ilmaista
Bitcoin haitat
- Valuutan arvo vaihtelee paljon
- Tällä hetkellä ei tarjolla verovapailla vedonlyöntisivustoilla